Sunnuntai 25.6.

Päivä ei alkanut kauhean lupaavasti: vaimolla silmät tulehtuneet. Vaimo lähtikin sitten käymään paikallisella lääkärillä Pototanissa ja saikin lääkitykseksi silmätippoja. Mieleen alkoi hiipiä pelko, josko emme pääsisikään lähtemään maanantaina Manilaan, lentoliput olivat valmiina ja hotellihuoneet varattu Manilasta.

Päivällä vaimon sisko (Elisa Gison) tuli perheineen käymään.

Gisonin perhe
Gisonin perhe kävi kylässä

Elisan miehen Danilon ja pojan Michaelin kanssa sitten istuin pöydän ääressä San Miguelia juomassa ja vertailimme Suomen ja Filippiinien oloja toisiinsa. Ihmetystä herätti Suomen palkkataso, meillä kun siivooja saa enemmän palkkaa kuin erikoislääkäri Filippiineillä. Mutta myös Suomen kustannustaso (verotus, hinnat) herätti ihmetystä. Danilon mielestä oli kuitenkin hieno asia, että vaikka Suomessa kerätäänkin veroja paljon, niin vastineeksi sitten valtio kuitenkin kustantaa palveluita. Filippiineillä kun ei juurikaan veroja maksella mutta eipä sitten julkisia ilmaisia palveluitakaan juurikaan ole. Michaelia sitten me 'vanhat' vähän hoputettiin hankkimaan itselleen kunnon koulutuksen.

Annabel ja Julia
Annabel ja Julia